6. Keiservarden

 

Rakastan aamupuuroa, sillä lähtee päivä aina hyvin käyntiin. Nuorempana puuro oli mulle aivan nou-nou, mutta nyt aikuisiällä siitä on muodostunut joka-aamuinen herkku, varsinkin os puuron päälle on mieluisia päällisiä. Mun lemppariannos on perinteinen kaurapuuro, jonka päälle tulee banaania tai muuta hedelmää, pähkinöitä ja kuivattuja karpaloita. Kaikkialla ulkomailla ei tunnuta tuntevan aamupuuroa niin hyvin, joten tuotiin Suomesta asti pikapuurot mukaan reissuun. Ja kyllä kannatti, näillä saatiin mahtava startti päivään!

Meidän majoitus sijaitsi aivan Keiservardenin juurella. Me katseltiin sen rinteitä aamulla ja illalla, bussin ikkunoista ja laiturinnokasta. Olisikin ollut hölmöä olla valloittamatta sitä reissun aikana, kun se oli niin tyrkyllä meille. Keiservarden on aivan kaupungin sykkeessä sijaitseva suosittu retkikohde, jonka on vihkinyt käyttöön Norjan kuningatar Sonja vuonna 2016. Sen huipulta on 360 asteen näköalat niin kaupunkiin, merelle kuin Lofoottien vuoristoonkin. 

Virallinen reitti lähtee lähempää kaupungin keskustaa, mutta me päätettii ottaa omat oikopolut käyttöön ja suunnata rinteille suoraan kalastajamökkimme kohdalta. Katseltiin muutamasta eri kartasta siellä näkyviä polkuja, ja päätettiin mitä niistä lähdetään seuraamaan.  Alkuun polku mutkitteli jonkinlaisen asuinalueen läpi, ajatella että nämä vuoret ja Jäämeri ovat joidenkin arkiset aamupalamaisemat keittiön ikkunasta. 

Sitten alkoikin armoton kapuaminen jyrkkää polkua läpi metsän. Polku itsessään oli ihan selkeä ja helpohkosti kuljettava, kunhan reisilihaksissa riitti voimaa kavuta joka askeleella kohti taivaita. Askel askeleelta paranevat maisemat ja harventuvat puut loivat toivoa, että kohta puuraja on takana ja huippukin sieltä loppujen lopuksi koittaa. 

Tiheimmän metsikön yläpuolella kohdattiin ensimmäisen kerran opastekyltti, joka kertoi että itse soveltamamme reittisuunnitelma oli edennyt oikeaan suuntaan! Alla olevasta kuvasta voi alareunasta bongata meidän kalastajamökkilaiturin. 

Tuulisessa säässä sai pitää istuinalustoistaan kiinni, kun pysähdyttiin hetkeksi välipalastelemaan ja ihailemaan maisemia. Taivaan peittävät pilvet peittivät myös ikävästi horisontin upeat vuorimaisemat, mutta toisaalta en tiedä olisiko aurinkoisessa helteessä ollut sitten kuitenkaan palkitsevampaa taapertaa. Vaikka ei aurinko oikein pilkahdellutkaan, niin sää oli oikeastaan aika hyvä näin! Eipä ollut hyttysiä, eikä liika kuumuus uuvuttanut. 

Ennen huippua kasvoi vielä jonkin verran matalampaa "tunturikoivikkoa" ja erilaisia pensaita. Matkanteko oli kuitenkin helppokulkuisempaa, kun nousujen kulmat olivat maltillisempia. 

Ennen huippua päästiin hetkeksi matkaamaan vielä virallista ylös johtavaa vaellusreittiä, jonne oli tehty serpojen toimesta kiviset portaat. Mähän olen Suomessakin todella innokas porrastreenaaja, joten nämä herättivät heti halun kivuta reippaalla askeleella ylöspäin! 

Huipulla maisemat palkitsivat joka suunnassa, kameran linssi ei vaan osaa taltioida niitä niiden todellisessa upeudessa.

Koska käsimatkatavaroissa ei saa kuljettaa retkikeitintä, piti vaelluspäivien lämmin ruoka suunnitella hieman eri tavalla. Otettiinkin siis Suomesta mukaan tutut retkitermokset, joihin tehtiin aamulla mökillä lämmin lounas päiväretkille mukaan. Oon saanut vuosi sitten joululahjaksi tämän termoksen, ja se on palvellut todella hyvin! Ruoka pysyy lämpimänä jopa 2-4h, jolloin ruoan voi viedä mukanaan parhaiden evästelymaisemien äärelle. Sen verran kovia ponnistuksia ovat nämä pitkät vaelluspäivät, ettei näistä hyvillä mielin selvitä ilman lämmintä ateriaa. 

Paluumatkalle valittiin hieman erilainen polkujen rykelmä, koska haluttiin päästä näkemään vuorta hieman toiseltakin laidalta. Näillä todella suosituilla retkikohteilla polkuvaihtoehtoja riittää, eikä eksymisen vaaraa oikeastaan ole. 

Iltaa kohden alkoi aurinkokin paistella, ja kyllä kelpasti iltapalaa syödä näiden maisemien äärellä.

Heini