15. Biel Kinzig

Tämä koko monipäiväinen vaellusreissu oli kokonaisuutena aivan uskomaton kokemus. Tuntui, että jokainen päivä antoi antamistaan. Maisemat muuttuivat päivä ja reissu toisensa jälkeen yhä huikeammiksi, ja jokainen askel näissä maisemissa vei vuoret ja luonnon syvemmälle sydämeen. Meidän tämän päivän päiväretkenä oli vaeltelua pilvien päällä Bielissä. Näissä kuvissa tosiaankin pääasiassa valkoinen pumpuli on pilviä, ei lunta, vaikka lumelta saattaakin näyttää. 

Ensimmäiset askeleet polulle olivat täynnä odotusta. Alppilehmien laidunmaisemat ympäröivät meidät, ja polku oli selkeä ja kutsuva. Vaikka täällä ei ollut Lapin kaltaista värien loistoa, syksyinen maaruska toi silti oman lämpimän syksyisen tunnelmansa maisemiin. 

Auringon paistaessa polku vei korkeammalle ja korkeammalle, ja mitä enemmän matkaa taitettiin, sitä vaikuttavammaksi maisemat muuttuivat. Maisemat kohti kaukaisia huippuja olivat kuin suoraan postikortista. Kuvat puhukoot puolestaan.

Ruokatauolle pysähdyttiin kauniille korkealle kohdalle, josta avautuivat 360 asteen panoraamamaisemat joka suuntaan. Maailma täällä vuorilla on aivan omanlaisena – rauhallinen, puhutteleva ja täynnä luonnon voimaa. Retkien ruokailuissa me ollaan otettu tavoitteeksi, että riittää kun 2/3 näistä toteutuu: ruoka on kypsää, se on hyvää, se on lämmintä. Tällä kertaa toteutuivat vain nuo kaksi jälkimmäistä, kun paellan riisi ei ollut toivotulla tavalla muhinut kypsäksi ruokatermarissa. Vuoristossa vaeltaessa energian kulutus on kuitenkin niin suurta, että se ”raakakin” riisi meni alas hujauksessa – nälkä on mausteista parhain.

Yksi reissujen huvittavalla tavalla mieleenpainuvimmista asioista on vuoristokasvien elinvoima. Vuoristossa on uskomatonta miten kukkia kasvaa about suoraan kalliosta, kaikessa tuulessa ja tuiverruksessa. Kotona huonekasvit kuolevat kun niitä ei osaa katsoa tarpeeksi hellästi, pitäisiköhän tuoda omat huonekasvit kotoa opintomatkalle tänne vuoristoon?

Vaelluksen edetessä polut kapenivat ja kivikko tuli tiiviimmäksi. Täällä ei ollut varaa antaa keskittymisen herpaantua, oli pidettävä kieli keskellä suuta. Pieni lumimäärä teki kivistä ajoittain liukkaita, ja epätasainen maa on jo itsessään kuntokuuri nilkoille. 

Jos on kuvitellut olevansa hyväkuntoinen parikymppinen, tule tänne katsomaan miten eläkeläiset vetävät. Sveitsiläiset eläkeläispapat voittivat meidät vauhdillaan ja rivakalla askeleellaan 1-0. Me jäätiin täysin kakkosiksi tässä kisassa! Mutta ei siinä mitään – vuoristo opettaa nöyryyttä monella tavalla, ja se on välillä asianmukaistakin.

Polku johti meidät hienojen maisemaspottien äärelle. Maanpintaa ei paksun pilvipeitteen alta näkynyt ollenkaan, sen verran korkealle oltiin itsemme kavuttu. Tämä alla olevien kuvien valkoinen pumpuli on todellakin pilviä. Aika huikeaa eikö?

Välipalatauko ja pieni päivälepo huikeissa maisemissa tekivät terää, levänneillä lihaksilla oli taas mukava jatkaa matkantekoa. Täällä kelpaa makoilla!

Älkää kertoko mun äidille, että me käveltiin tuota yllä olevan kuvan kapeaa harjannetta pitkin...

Paluumatka alas meni leveää baanaa pitkin, ja matkanteko oli joutuisaa. Mun täytyy kuitenkin sanoa, että itse tykkään ylämäistä nykyään enemmän kuin alamäistä. Vaikka ylöspäin kiipeäminen on usein raskaampaa, tuntuu se kuitenkin polvissa miellyttävämmältä kuin jatkuva alamäki. Ei tahdo vanhat paikat enää kestää...

Paluumatkalla alaspäin sumu oli alkanut kietoutua ympärille, ja maisemat muuttuivat hiljalleen salaperäisiksi ja olemattomiksi. Gondolin aloituspaikalle saapuessamme lehmätkin kylpivät sumuverhossa, ja ympäröivät vuoret olivat kadonneet lähes kokonaan.

Päivän saldona kilometrejä kertyi lähes 13 ja askeleita 19 134. Ja se kyllä tuntui!

Heini